|


Kuva/Photo Miina Hännikäinen 
Kiden tulokset, pöytäkirjat ym.
Nome
Toko
Agility
Tarina / Story
Sorry, still only in Finnish
 Kide saapui pitkän odotuksen jälkeen
meille pääsiäisenä 2005. Sillä on
tyystin erilainen sukutaulu kuin Kasperilla ja se vaatiikin varmasti hieman erilaisen koulutuksen. Toivomuksena on, että Kidestä
kehittyy iloinen, terve ja miellyttämishaluinen harrastus- ja
metsästyskoira.
Kide tuntuu yleisesti kontaktin-haluiselta,
sosiaaliselta ja ahneelta noutajan pennulta. Aika näyttää, minkälainen
kaveri siitä kasvaa!

Mitä kuuluu nyt? (Kide 1,5 vuotta)
Tokossa ollaan startattu kahdesti ja nyt on
osallistumisoikeus voittajaluokkaan. Saa nähdä koska sinne uskaltaudutaan,
ei ainakaan vielä tänä kesänä. Kide toimii kivasti tokossa emmekä ole
treenanneet ryhmässä. Meillä on ollut mukava 2-3 koiran treeniporukka, joka
vain kokoontuu vähän liian harvoin :)
Metsästysreissuille Kide pääsi mukaan heti
ensimmäisenä syksynä ja sai kantaa kyyhkystä, sorsia ja teertä. Mikään
huippubongari se nyt ei tietenkään vielä ole, mutta toivottavasti, kun
pudotuksia tulee vähän lisää, Kenguru alkaa paremmin oivaltamaan perimmäisen
idean. Lahjoja sillä ainakin on.
Kuva/Photo Sari Alho

Kide läpäisi taipparit 25.9.-05 Lammilla 8
kuukauden ja 1 päivän ikäisenä. Niinkuin aina pelotellaan, niin minuakin
vähän hermostuttaa, josko olemme edenneet liian nopeasti. Kide on kuitenkin
sopivan kovapäinen yksilö, eikä ota kovin herkästi itseensä virheistä.
Yritämme nyt edetä rauhassa ja vältellen suuria virheitä. Kide kuumenee
aivan liikaa ryhmätreeneissä, joten treenailemme yksin tai tutulla
porukalla.
Ensimmäisestä nomekokeesta kesäkuussa -06
saimme tulokseksi ALO2. Tänä vuonna on luvassa toivottavasti vielä pari
koetta, jotta varsinkin ohjaajan kokemus lisääntyy. Ensi vuonna (Kide 2v)
pitäisi sitten jo osa asioista oikeasti osatakin ;).
Kide
on siis tällä hetkellä nuori, miellyttämisenhaluinen, sopivan kovapäinen ja
sosiaalinen koira, jonka kanssa on mukava harrastaa ja äärettömän ihana ja
helppo elää.
Kuva/Photo Miina Hännikäinen
Sukutaulu /
Pedigree
|
Holway Odin
Nome AVO 1 |
Standerwick Remus of
Merryway
Nome
VOI |
KVA Earnsfield
Teal |
Holway
Rupertino |
|
Cassie of Sandy Health |
|
KVA
Abnalls Hilary of Standerwick |
KVA
Holway Corbiere |
|
KVA
Standerwick Roberta of Abnalls |
|
Holway Muffin |
Holway Milo
Nome VOI |
Holway Muscat of Birdbrook |
|
KVA
Holway Eppie |
|
Inpark Velvet of
Holway |
KVA
Holway Corbiere |
|
Holway
Liza |
|
Omskakas Extra Bra
Nome AVO 2 |
S K&T&J&AVA
Rockdove's Timekeeper of Big Ben |
S & N KVA
Roghöjdens Master-Lad |
S & N KVA Duvkullans Tissot |
|
S
KVA Roghöjdens Carmen |
|
S & N KVA
Duvkullans Taransay |
S
KVA CH Rambler of Maar |
|
Holway
Latch |
|
Siiki's Sini
Nome VOI 2 |
FIN KVA Ara |
FIN
K&MVA Of Woodhill Fergus |
|
FIN
KVA Carita |
|
Willaray Celandine
Nome VOI |
KVA
Holway Trumpet |
|
Willaray Callico |
|